Ei se matkan pituus, vaan se päämäärä

Huilusarjasta

Joku aika sitten (lue n. viisi vuotta sitten) aloitin uuden luovan valokuvausprojektin Sielunmessu vaienneille soittimille. Aikaa sen toteuttamiseksi annoin kaksi vuotta.

Ensimmäisenä vuotena suunnittelin kuvauksia päässäni, mutta yhtään kuvaa en tähän projektiin saanut otettua. Toisena vuotena sentään lavastelin ensimmäisen vaienneen soittimen kuvauksia, mutta lavasteiden kantaminen kuvauspaikalle oli niin työlästä, että kun sain lavasteet kohdalleen, olin niin poikki, etten jaksanut enää kuvata kuin muutaman kuvan, ja jälkeen päin nekin osoittautuivat käyttökelvottomiksi. Enhän minä tämmöisiä kuvia tarkoittanut. Näin meni ensimmäinen määräpäivä umpeen. Mutta näin vähällä en aikonut luovuttaa. Annoin itselleni lisäaikaa toiset kaksi vuotta.

Kolmas vuosi meni vähän samanlaisissa tunnelmissa kuin kaksi edellistä. Neljännen vuoden alussa olin jo vähän epätoivoinen ja ajattelin luovuttaa, mutta sitten yhtä äkkiä ja pyytämättä eteeni tuli ilmoitus luovanvalokuvauksen työpajasta. Saisinko sieltä buustia projektilleni? Ilmoittauduin mukaan.

Työpajan aluksi vähän mietin, miksi ihmeessä olin tullut mukaan (introvertille uuteen ryhmään ujuttautuminen on aina elämääkin suurempi voimanponnistus), mutta vähän kerrassaan inspiraatio alkoi nostaa päätään. Aloin ymmärtämään, että luova valokuvaamine voi olla ihan muutakin kuin vain pelkästään teknisesti täydellisten kuvien ottamista. Tajusin, päästäkseni eteenpäin minun piti miettiä sitä, mikä kuvan idea (studium) on minulle ja miten saan esille sen asian mikä kuvasta nousee esille katsojille (punctum).  Minun on myös päästettävä irti teknisesti täydellisten kuvien ikeestä, koska se selvästi rajoittaa minun luovuutta. Tämä helpotti jo kummasti sitä vaivannäköä mitä lavasteiden kantaminen kuvauspaikalle maksoi ja sitä miten kameran asetusten säätäminen jatkuvasti muuttuvassa valossa tarkoitti luovuudelle. Kuvasato ei noussut tämän neljännen vuodenkaan aikana päätä huimaavaksi, mutta sain sentään ensimmäisen tauluni valmiiksi.

Jatkoin työpajassa vielä seuraavanakin vuonna. Kokeilin erilaisia tapoja kuvata luovasti, mutta kuvat eivät miellyttäneet. Niistä tuli jotain sellaista, mikä ei ollut minua tai minun ”tyyliä”. Työpajaan osallistumisella oli kuitenkin se hyvä tarkoitus, etten antanut periksi, vaan kuuntelin toisia valokuvaajia, miten he omia projektejaan olivat toteuttaneet. Niistä inspiroituneena sain mielestäni ensimmäisen sarjan yhtä kuvaa valille valmiiksi. Sitä kuvailin pitkään, mutta en vain keksinyt miten sen saan toteutettua niin kuin minun studium käski. Mutta lopulta, aika kyllästyneenä koko soittimeen, se kuva sitten syntyi ihan vahingossa toisessa yhteydessä.

Se mitä yritän tällä sanoa, ihmisessä oleva luovuus on hyvä asia, mutta jostain syystä sen valloille päästäminen on vaikeaa. Itselleni siirtyminen oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja hyväksyä kuvia, jotka eivät ole teknisesti täydellisiä, mutta miellyttävät muuten,  oli tosi vaikeaa. Vaikka pidän itseäni kelpo luovana ihmisenä, jostain syystä valokuvaamiseen en sitä pystynyt  heti siirtämään. No nyt olen jo askelen pidemmällä ja huomaan, että valokuvaaminen on saanut astetta mukavamman merkityksen. Ja nyt niitä kuvia sitten syntyy, teknisesti hyviä (vähän tylsiä) kuvia ja vähän vähemmän teknisesti hyviä (ajatuksia herättäviä) luovia kuvia.

Toinen asia mitä myös haluan sanoa, että luovuuden valjastaminen voimavaraksi ei välttämättä onnistu itsekseen. Minä sain tähän buustia ja inspiraatiota menemällä mukaan toisten kaltaisteni luovien ihmisten pariin. (Introverttina en olisi uskonut koskaan sanovani tuota lausetta.) Nämä kaksi vuotta, jotka olen työskennellyt kaltaisteni luovien valokuvaajien kanssa, on vienyt minua valokuvaajana monta tiikerin loikkaa eteenpäin. Eikä minun silti ole tarvinnut luopua niistä teknisesti täydellisistä kuvistakaan. Ehkä eräänä päivänä osaan yhdistää nämä kaksi asiaa.

Nyt pitäisi sitten siirtyä seuraavaan vaienneeseen soittimeen. Nähtäväksi jää, montako vuotta se ottaa. Puhdetyönä, inspiraatiota odotellesa taidan käynnistää ns. kevytprojektin ja kuvata jotain ihan muuta.

Kristiina

Kategoria(t): Luova kirjoittaminen, Luovuus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *